SANYO DR8700

Suuri joukko hierovia tuoleja on lähinnä laitteita, joiden hierontamekanismeja ohjataan ennalta tehdyn mallinnuksen avulla. Ja joka ikinen kerta samalla tavalla riippumatta henkilön koosta, ongelmakohdista ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksista. Toisissa tuoleissa on paremmat hierontamekanismit kuin toisissa, toisissa mallinnukset ovat kattavampia kuin toisissa. Sanyon malleissa kumpikin asia on viety pisimmälle.

DR8700 esittelee ensimmäisenä hierovan tuolin, jonka sensori pystyy havaitsemaan niin lihaksiston kipupisteet, kuin elimistön stressitason. Kipupisteiden havainnointi perustuu samaan teknologiaan, jota Sanyo on käyttänyt aiemminkin DR-sarjan tuoleissa: sydämen sykkeen ja ihon sähkönjohtavuuden tarkka seuranta. Kun ihminen kokee kivun tunteen, muuttuu ihmisen käsien ihon sähkönjohtavuus kuin myös sydämen syke hetkellisesti. Tämän tekniikan ansiosta Sanyon tuolit pystyvät ainoina kaikista markkinoilla olevista tuoleista säätämään hierontaohjelmaa sekä keston, että hieronnan kohdentamisen suhteen.

DR8700 pystyy myös mittaamaan ihmisen stressitasoja havainnoimalla erittäin tarkalla sensorilla sydämen ekg-käyrää ja mittaamalla siitä ns. RR-jaksojen pituuksia. Tämä mahdollistaa käyttäjelle mahdollisuuden seurata luotettavasti omaa stressitilaa, sekä käyttämään tuolia stressitilan helpottamiseksi. Hierovan tuolin on todettu soveltuvan myös stressinpoistoon esim. Jyväskylän Yliopiston tutkimuksessa.

DR8700 tuolin hierontaominaisuudet on myös viety äärimmilleen. Uudistetut selän alueen hierontamekanismit käsittelevät entistäkin tarkemmin ja tehokkaammin erityisesti niska-hartiaseudun ongelmia. Alaselän, pakaroiden ja jalkaosan ilmatyynymekanismit on suunniteltu myös uudestaan ja lopputuloksena markkinoiden laadukkain hierontaelämys. Uutuutena DR8700 mallissa on myös venyttelytoiminto, joka on erityisen miellyttävä staattisen istuma- tai seisomatyön tekijän vartalolle.

Sanyo DR8700, kuten DR7700, edustaa uudenlaista konseptia: perinteisen selinmakuuasennon tilalle on tuotu ihmiselle luonnollinen asento painottomassa tilassa. Asento, jossa ihminen on kaikkein rennoimmillaan. Tätä kutsumme "Zero Gravity" asennoksi.

Pintamateriaalit ja muotoilu ovat DR8700 mallissa tunnettua Sanyo-laatua.

Hierontaohjelmistoja on valittavana 5 erilaista, jotka skaalautuvat automaattisesti kehon mallin ja ongelmakohtien mukaan. Näiden lisäksi voidaan valita myös 4 vakiollista valmisohjelmaa, jotka kohdentuvat eri alueisiin. Valmisohjelmat eivät käytä ProTouch-järjestelmää ja ovat siten aina samanlaisia. Halutessa käytettävissä on myös manuaalinen ohjaus, jolloin hieronta voidaan kohdentaa